Otsikko 1 Pelastuskokemukseni

Paavikunnan tarkoitus 2/4

Kristuksen Sanansaattajan Ellen Whiten todistukset paavikunnasta jatkuvat:

Kirkon vaatimuksista syntien anteeksiantamis-oikeuden suhteen on seurannut, että paavilaiset luulevat olevan itsellään vapauden tehdä syntiä; synnintunnustuksen sakramentti, jota ilman ei kirkko anna syntiä anteeksi, tukee myös vapautta synnin teossa. Se, joka polvistuu syntisen ihmisen edessä ja tunnustuksensa kautta ilmoittaa sydämensä salaisimmat ajatukset ja päätökset, halventaa arvoansa ja alentaa kaikkia jaloja kykyjä. Esittämällä elämänsä synnit jollekin papille – jollekin virheelliselle, syntiselle ja kuolevaiselle ihmiselle, joka itse valitettavasti usein on juoppouden ja siveettömyyden turmelema – alentaa hän luonteensa mittarin ja tulee sen johdosta saastutetuksi. Hänen käsityksensä Jumalasta alentuu syntisen ihmisen kuvaksi; sillä pappi on Jumalan sijaisena. Tämä alentava synnintunnustus, minkä joku ihminen tekee toiselle, on salainen lähde, josta on vuotanut paljon pahaa, joka saastuttaa maailman, ja valmistaa sitä sen lopullista perikatoa varten. Mutta sille, joka rakastaa lihallisia nautintoja, on syntinsä tunnustaminen syntiselle ihmiselle miellyttävämpää kuin sydämensä avaaminen Jumalalle. Inhimilliselle luonteelle on itsensä ripittäminen suloisempaa kuin synnistä luopuminen. Lihansa kiduttaminen pukeutumalla säkkiin ja itsensä kiusaaminen raskailla kahleilla on helpompaa kuin lihan himojen ristiinnaulitseminen. Lihallinen sydän kantaa mieluummin raskasta inhimillistä iestä, kuin taipuu Kristuksen ikeen alle.

Paavilaiset asettavat ristin kirkkoihinsa, alttareillensa ja vaatteisiinsa. Kaikkialla nähdään ristinmerkkejä. Kaikkialla kunnioitetaan ja ylennetään risti ulkonaisesti. Mutta Kristuksen oppi haudataan arvottomien muinaistarujen, väärien selitysten ja ankarien sakkojen paljouden alle. Vapahtajan tekopyhiä juutalaisia tarkoittavat sanat soveltuvat vielä paremmin Rooman kirkon johtajiin: ”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse eivät tahdo sormellaankaan liikuttaa niitä.” Matt.23:4. Tunnollisia sieluja pidetään alituisessa pelossa Jumalan vihastumisen suhteen, samalla kuin monet kirkon esipapeista elävät ylellisyydessä ja lihallisissa nautinnoissa. 

Saatana on pannut käytäntöön kuvien ja pyhien jäännösten palveluksen, pyhimysten rukoilemisen ja paavin ylivallan, poistaakseen ihmisten ajatukset Jumalasta ja Hänen Pojastaan. Saattaakseen heidät perikatoon koettaa hän kääntää heidän huomionsa pois Hänestä, joka on ainoa, jonka kautta he voivat saada pelastuksen. Hän tahtoo kiinnittää heidän huomionsa johonkin, mikä voidaan asettaa Hänen sijaansa, joka on sanonut: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Matt.11:28. 

Saatana koettaa alituisesti väärällä tavalla esittää Jumalan luonnetta sekä synnin luontoa ja niitä todellisia etuja, jotka joutuvat vaaraan suuressa taistelussa. Viisastelujensa kautta vähentää hän Jumalan lain vaatimuksia ja antaa ihmisille vapauden tehdä syntiä. Samalla kertaa herättää hän heissä vääriä käsityksiä Jumalasta, niin että he pelkäävät ja vihaavat Häntä rakastamisen asemesta. Sen julmuuden, mikä on hänen oman luontonsa tuntomerkkinä, asettaa hän Luojan syyksi; se toteutuu erilaisissa jumalanpalveluksissa. Siten lumoutuvat ihmisten mielet, ja Saatana tekee heidät välikappaleikseen taistelussaan Jumalaa vastaan. Väärän käsityksensä johdosta Jumalan ominaisuuksista uskoivat pakanat, että ihmisuhrit olivat välttämättömiä Jumalan suosion saavuttamista varten; ja kauheita julmuuksia harjoitettiin epäjumalan palveluksen eri muotojen vallitessa. Roomalainen kirkko on yhdistänyt pakanuuden kristillisyyteen; se on, aivan kuin pakanat, esittänyt Jumalan luontoa väärällä tavalla sekä toimeenpannut tekoja, jotka ovat yhtä julmia ja inhottavia kuin pakanain. Rooman ylivallan aikana oli kidutuskoneita, joita käytettiin ihmisten pakottamista varten tunnustamaan sen oppia. Rovioita sytytettiin niille, jotka eivät suostuneet sen vaatimuksiin. Tapahtuneiden murhain ja verilöylyjen luku kokonaisuudessaan ei tule ilmi ennen kuin tuomiopäivänä. Kirkon esipapit miettivät tarkasti mestarinsa Saatanan johdolla, mitenkä he voisivat keksiä keinoja, jotka voisivat vaikuttaa suurinta mahdollista kidutusta sammuttamatta uhrin elämää. Inhimillinen kestäväisyys sai uudistumaan (toistamaan uudestaan ja uudestaan) tämän saatanallisen menettelytavan useassa tapauksessa äärimmäisyyksiin asti, kunnes luonto sortui taistelussa ja onnettomat uhrit tervehtivät kuolemaa suloisena vapautuksena. 

Tämä oli se kohtalo, mikä tuli roomalaisen kirkon vastustajain osaksi. Omia uskolaisiansa kuritti se ruoskimisella, paastoamisella, nälällä, ruumiin kiduttamisella ja vaivaamisella, kaikilla mahdollisilla ja sydäntä särkevillä tavoilla. Saavuttaakseen taivaan suosion rikkoivat katuvaiset samalla sekä Jumalan että luonnon lain. Heitä opetettiin rikkomaan ne siteet, mitkä Jumala oli määrännyt siunatakseen ja ilahduttaakseen ihmisten maallista vaellusta. Hautausmaat kätkevät miljooneja uhreja, jotka ovat pyhittäneet elämänsä turhiin ponnistuksiin luonnollisten taipumustensa masentamista varten ja kukistaakseen kaikki ajatuksensa ja tunteensa osaa ottamasta mihinkään sellaiseen, mikä ei ole Jumalalle mieluista.

Jos me tahdomme ymmärtää Saatanan julmuutta sellaisena, kuin se ilmaantuu useiden vuosisatojen kuluessa, ei niiden seassa, jotka eivät milloinkaan olleet kuulleet puhuttavan Jumalasta, vaan itse kristikunnan keskuudessa, ja niin pitkälle kuin se ulottuu, tarvitsee meidän vain katsella Rooman historiaa. Tämän tavattoman suuren vainojärjestelmän avulla saavutti pimeyden ruhtinas aikeensa, nimittäin Jumalan häpäisemisen ja ihmisten kurjiksi tekemisen. Nähdäksemme, miten Saatanan onnistui pukeutua valepukuun ja toteuttaa työnsä kirkon johtajien avulla, voimme me helposti ymmärtää, minkä tähden hän on niin suuri Raamatun vihollinen. Jos sitä luetaan, ilmoittaa se Jumalan laupeutta ja rakkautta; ja me tulemme huomaamaan, ettei se aseta ihmisille mitään näistä raskaista taakoista. Jumala pyytää vain särjettyä ja murheellista sydäntä, nöyrää ja tottelevaista henkeä.

Kristus ei opeta ihmisiä ainoallakaan esimerkillä elämässänsä, että heidän pitäisi sulkeutua luostariin päästääksensä taivaaseen. Hän ei ole koskaan opettanut, että rakkaus ja osanottavaisuus pitäisi tukahdutettaman. Vapahtajan sydän oli täpötäynnä rakkautta. Kuta lähemmäksi ihmiset tulevat siveellistä täydellisyyttä, sitä selvemmäksi tulee heidän käsityksensä synnistä, sitä syvemmäksi heidän myötätuntoisuutensa kärsiviä kohtaan. Paavi väittää olevansa Kristuksen sijainen. Mutta kuinka voi hänen luonteensa kärsiä vertailua Vapahtajamme luonteen kanssa? Onko milloinkaan kuultu, että Kristus asetti ihmisiä vankeuteen tai pani heitä piinapenkkiin, kun he eivät tahtoneet kunnioittaa Häntä taivaan kuninkaana? Kuultiinko Hänen koskaan tuomitsevan kuolemaan niitä, jotka eivät tahtoneet vastaanottaa Häntä? Kun kansa halveksi Häntä samarialaisessa kylässä, närkästyivät Jakob ja Johannes ja sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen taivaasta tulla alas ja hävittää heidät, niin kuin Elijakin teki?” Jeesus katsoi sääliväisesti opetuslapsiinsa ja nuhteli heitä sanoen: ”Ihmisen Poika ei ole tullut hukuttamaan ihmisten sieluja, vaan pelastamaan.” Luuk.9:54–56. Miten erilainen onkaan Kristuksen Henki sen hengen suhteen, jota Hänen luuloteltu seuraajansa osoittaa!

Roomalainen kirkko esittää nyt maailmalle kauniita puoliansa ja koettaa verukkeilla asettaa unhotuksiin historian kauheista julmuuksistaan. Se on pukeutunut kristilliseen pukuun; mutta se on pohjaltaan aivan muuttumaton. Kaikki periaatteet, jotka olivat paavikunnan tuntomerkkeinä menneinä aikoina, ovat vieläkin jäljellä. Kirkko suosii vielä samaa oppia, joka oli sen tuntomerkkinä pimeänä aikana. Älköön kukaan antako pettää itseään. Se paavin valta, jota protestantit nyt ovat niin kärkkäät kunnioittamaan, on vielä samanlainen, kuin se oli hallitessaan maailmaa uskonpuhdistuksen aikana, jolloin Jumalan miehet henkensä menettämisen uhalla toivat päivänvaloon sen vääriä tekoja. Roomalainen kirkko omistaa vielä saman ylpeyden ja röyhkeyden kuin silloin, jolloin se hallitsi kuninkaita ja ruhtinaita ja vaati Jumalan etuoikeuksia. Se on hengeltänsä yhtä julma ja hirmuvaltainen nyt kuin silloinkin, jolloin se riisti ihmisiltä heidän vapautensa ja tappoi Korkeimman pyhiä.

Paavinvalta on juuri se, miksi profeetta sen julisti – viimeisen ajan luopumukseksi. 2.Tess.2:3,4. Tämän kirkon suunnitelmaan kuuluu sen luonteen esittäminen, joka paraiten vastaa sen tarkoituksia. Kameleontin vaihtelevan muodon alle kätkee se aina käärmeen myrkkyä. Se sanoo: ”Me emme ole velvoitetut pitämään lupauksiamme harhaoppisille.” History of the Council of Constance, I, s. 516, painettu 1728. Onko tämä valta, jonka historia vuosituhannen aikana on kirjoitettu pyhien verellä, nyt tunnustettava osaksi Kristuksen seurakunnasta?

Ilman syytä ei ole tehty sitä väitöstä protestanttisissa maissa, ettei paavilaisuus eroa niin paljon protestanttisuudesta nyt kuin ennen. Muutos on tapahtunut, mutta ei roomalaisessa kirkossa. Roomalais-katolilainen uskonto on tosiaankin hyvin paljon nykyisen protestanttisuuden kaltainen, koska protestanttisuus on melkoisesti muuttunut sitten uskonpuhdistuksen ajan.

Kun protestanttiset kirkkokunnat ovat etsineet maailman suosiota, on väärä myötätuntoisuus sokaissut heidän silmänsä. He eivät voi huomata muuta kuin sen oikeaksi, että on uskominen hyvää kaikesta pahasta; ja siitä välttämättömästi seuraa, että he tulevat lopuksi uskomaan pahaa kaikesta hyvästä. Sen sijaan, että he puolustaisivat sitä uskoa, joka kerran jätettiin pyhille, puhdistavat he itsensä, niin sanoakseni, aikaisemmista mielipiteistänsä Rooman suhteen ja pyytäisivät anteeksi sokeata kiihkoansa.

Monet niistäkin, jotka eivät suosi katolilaisuutta, eivät näy käsittävän sitä vaaraa, mikä piilee sen vallassa ja vaikutuksessa. Useat arvelevat, että se tiedollinen ja siveellinen pimeys, joka vallitsi keskiaikana, suosi sen uskonkappaleiden, taikauskon ja sorron levittämistä, ja että uudemman ajan suurempi valistus, yleisemmin levinnyt tieto ja kasvava vapaamielisyys uskonnollisissa kysymyksissä tekevät mahdottomaksi suvaitsemattomuuden ja hirmuvaltaisuuden uudelleen henkiin herättämisen. Itse ajatustakin sellaisten asiain tilasta naurettaisiin tänä valistuneena aikana. On totta, että suuri valo tietoon, tapoihin ja uskontoon nähden loistaa tämän sukupolven aikana. Jumalan pyhän, ilmoitetun sanan kautta on maailma valistunut. Mutta on muistettava, että mitä suuremman valon Jumala lahjoittaa, sitä suuremmaksi tulee pimeys niissä, jotka väärentävät ja hylkäävät sen.