Otsikko 1 Pelastuskokemukseni

 

Nuori Ellen sai näkytilassa maistaa taivaan ihanuutta ja halusi jäädä sinne, mutta hänen täytyi palata synkkään maailmaamme kertomaan ihmisille kaiken mitä Jeesus oli hänelle näyttänyt.

Ellenin ensimmäinen näky

Synkkä maailmamme on vajoamassa yhä synkempään pimeyteen, jonne tämän maailman ruhtinas, Perkele, on sen syöksemässä. Jumalan Sanaan eli Jeesukseen, uskovilla on kuitenkin ihana tulevaisuus edessä ja ilo siitä, että heidän vapautuksensa hetki on pian koittava.

Tähän Jeesuksen tulon odotuksen myrskyiseen aikaan sopii meille rohkaisuksi Ellen G. Harmonin (myöh. White) nuorena neitosena saama ensimmäinen näky adventtikansan vaelluksesta pyhään kaupunkiin ja pelastettujen kodista - uudeksi luodusta maasta. Tämä näky annettiin hänelle pian toisen suuren pettymyksen jälkeen vuonna1844.

”Rukoillessani perhealttarin luona laskeusi Pyhä Henki päälleni, ja minä tunsin kohoutuvani korkeammalle ja korkeammalle, kauas yläpuolelle tämän pimeän maailman. Minä käännyin katsellakseni adventtikansaa maailmassa, mutta en voinut huomata sitä. Silloin ääni sanoi minulle: ’Katso jälleen, mutta katso hiukan ylemmäksi.’ Kehoitusta noudattaen minä nostin silmäni ja näin suoran, mutta kaidan polun korkealla maailman yläpuolella. Tällä polulla adventtikansa vaelsi kohden kaupunkia, joka sijaitsi polun loppupäässä. Polun alkupäässä adventtikansan takana loisti kirkas valo, jonka enkeli selitti tarkoittavan keskiyön huutoa. Tämä valo valaisi koko polkua ollen sillä vaeltavien jalkain valona, jotteivät he kompastuisi. Jos he pitivät silmänsä suunnattuina Jeesukseen, joka kulki heidän edellänsä johtaen heitä kaupunkiin, olivat he turvassa. Pian muutamat väsyivät ja sanoivat kaupungin olevan sangen etäällä, sillä he olivat toivoneet saavuttavansa sen ennemmin. Jeesus tahtoi rohkaista heitä korottamalla väkevän oikean kätensä, josta lähti valo, mikä aaltoili adventtijoukon ylitse heidän huutaessaan: ’Halleluja!’ Toiset ajattelemattomuudessaan kielsivät valon, mikä oli heidän takanaan, ja sanoivat, ettei Jumala ollut heitä johdattanut siihen asti. Valo heidän takanaan sammui jättäen heidän askeleensa täydelliseen pimeyteen, ja niin he kompastuivat ja kadottivat katseiltaan sekä päämaalin että Jeesuksen ja lankesivat pois polulta alas pimeyteen ja jumalattomaan maailmaan. Pian sen jälkeen kuulimme Jumalan äänen, kuten paljojen vesien pauhinan, julistavan meille Kristuksen tulemisen päivän ja hetken. Elossa olevat pyhät, luvultaan 144,000, tunsivat ja ymmärsivät äänen, samalla kuin jumalattomat luulivat ukkosen jyrisseen ja maan järkkyneen. Jumalan ilmoittaessa ajan Hän vuodatti ylitsemme Pyhän Hengen, jolloin kasvomme kirkastuivat ja loistivat Jumalan kunniasta, kuten Mooseksen kasvot hänen astuessaan alas Siinain vuorelta.

144,000 olivat kaikki sinetöidyt ja täydellisesti yhtyneet. Heidän otsissansa oli kirjoitettu nimet: Jumala ja Uusi Jerusalem. Kirkas tähti, joka sisälsi Jeesuksen uuden nimen, oli myös heidän otsillansa. Nähdessään onnellisen, pyhän tilamme jumalattomat raivostuivat aikoen hyökätä kimppuumme ryhtyäksensä meihin ja heittääkseen meidät vankeuteen. Mutta silloin me ojensimme kätemme Herran nimessä, ja he kaatuivat maahan. Silloin Saatanan synagoga tiesi, että Jumala oli rakastanut meitä, jotka saatoimme pestä toinen toisemme jalkoja ja tervehtiä veljiä pyhällä suudelmalla, ja he kumarsivat jalkaimme juuressa.

Pian katseemme suunnattiin itää kohden, sillä sinne oli ilmaantunut pieni musta, noin miehen puolen kämmenen suuruinen pilvi, jonka me kaikki tiesimme olevan Ihmisen Pojan merkin. Vakavalla hiljaisuudella tarkkasimme jokainen pilveä sen tullessa lähemmäksi ja samalla myös valoisammaksi, kirkkaammaksi ja yhä kirkkaammaksi, kunnes se oli muuttunut suureksi, valkoiseksi pilveksi. Sen alapuoli oli ikään kuin tulta; pilven yläpuolella oli ikään kuin sateenkaari ja sen ympärillä oli kymmenentuhatta enkeliä, jotka lauloivat mitä suloisinta laulua. Pilven päällä istui Ihmisen Poika. Hänen hiuksensa olivat valkeat laskeutuen aaltoilevina kiehkuroina Hänen hartioillensa, ja Hänen päässänsä oli monta seppelettä. Hänen jalkansa olivat ikään kuin tulta. Hänen oikeassa kädessään oli terävä sirppi ja vasemmassa hopeapasuuna. Hänen silmänsä olivat niin kuin tulenliekit, jotka tunkeutuivat Hänen lastensa lävitse tutkistellen heitä tarkoin. Silloin kaikkien kasvot kalpenivat, ja niiden kasvot, jotka Jumala oli hylännyt, muuttuivat mustiksi. Silloin me kaikki huudahdimme: ’Kuka voi kestää? Onko pukuni tahraton?’ Enkelit herkesivät laulamasta, ja jonkun aikaa vallitsi pelättävä äänettömyys, jonka jälkeen Jeesus lausui: ’Ainoastaan ne, joilla on puhtaat kädet ja puhdas sydän, saattavat kestää; minun armossani on teille kylliksi.’ Näiden sanojen tähden kasvomme kirkastuivat, ja ilo täytti jokaisen sydämen. Enkelit virittivät korkeamman säveleen ja lauloivat jälleen pilven saapuessa vielä lähemmäksi maata.

Sitten Jeesuksen hopeapasuuna kajahti Hänen laskeutuessaan pilvellä, verhonaan tulenliekit. Hän katsahti nukkuvien pyhien hautojen puoleen, nosti silmänsä ja kätensä taivasta kohden ja huusi: ’Herätkää, herätkää, herätkää te, jotka nukutte maan tomussa, ja nouskaa ylös!’ Silloin tapahtui suuri maanjäristys. Haudat aukenivat, ja kuolleet virkosivat eloon puettuina kuolemattomuudella. 144,000 huudahtivat: ’Halleluja!’ nähdessä jälleen ystävänsä, jotka kuolema oli heiltä riistänyt, ja samassa silmänräpäyksessä meidät muutettiin ja temmattiin yhdessä heidän kanssaan Herraa vastaan yläilmoihin.

Nousimme kaikki yhdessä pilveen ja kohosimme seitsemässä päivässä lasimerelle. Jeesus otti esille kruunut ja asetti ne omalla oikealla kädellään meidän päähämme. Hän ojensi meille kultaiset harput ja voitonpalmut. Lasimerellä 144,000 seisoivat täydellisessä neliössä. Muutamien kruunut olivat hyvin kirkkaat, toisten sitä vastoin vähemmän kirkkaat. Muutamien kruunuissa näytti olevan runsaasti tähtiä, kun taas toisten kruunuissa oli aniharvoja. Kaikki olivat täysin tyytyväisiä kruunuihinsa. Kukin oli puettu ihanaan valkoiseen vaippaan olkapäiltä jalkoihin asti. Enkelit ympäröivät meitä kaikilta puolilta astellessamme lasimeren poikki kaupungin portille. Jeesus koroitti väkevän, mainehikkaan käsivartensa, tarttui kiiltäväsaranaiseen helmiporttiin heilauttaen sen auki ja lausui meille: ’Te olette pesseet vaatteenne minun veressäni, puolustaneet sitkeinä totuuttani, käykää sisälle.’ Me astuimme kaikki sisälle tuntien, että meillä oli täysi oikeus kaupunkiin.

Näimme elämänpuun ja Jumalan istuimen. Puhdas vesivirta juoksi valtaistuimelta, ja molemmin puolin virtaa kasvoi elämänpuu. Yhdellä puolen virtaa oli puunrunko, samoin virran toisella puolen, molemmat puhdasta läpikuultavaa kultaa. Ensiksi luulin näkeväni kaksi eri puuta. Tarkastettuani uudelleen huomasin, että ne olivat latvasta yhtyneet yhdeksi puuksi. Siis molemmin puolin elämänvirtaa kasvoi elämänpuu. Sen oksat taipuivat paikkaa kohti, jossa seisoimme, ja sen hedelmät olivat ihania. Ne näyttivät hopealla sekoitetulta kullalta.

Menimme kaikki puun alle ja istahdimme katselemaan paikan ihanuutta. Silloin veljet Fitch ja Stockman, jotka kumpikin olivat saarnanneet valtakunnan evankeliumia, ja jotka Jumala oli laskenut haudan lepoon heitä säästääkseen, tulivat luoksemme kysyen meiltä, mitä kaikkea olimme kestäneet sinä aikana, kun he olivat nukkuneet. Yritimme muistella suurimpia koetuksiamme, mutta ne näyttivät niin mitättömiltä verrattuna siihen ylen runsaaseen ja määrättömään iankaikkiseen kirkkauteen, mikä meitä ympäröi, ettemme kyenneet niistä kertomaan, vaan huudahdimme: ’Halleluja, taivas on huokea kyllä!’ Ja kosketeltuamme ihania harppujamme saimme taivaan salit heläjämään.

Jeesus johtajanamme laskeuduimme kaikki kaupungista maan päälle, suurelle ja valtavalle vuorelle, joka ei kuitenkaan kantanut Jeesusta, vaan halkesi kahtia muodostaen sangen suuren tasangon. Sen jälkeen nostimme silmämme ja näimme suuren kaupungin, jolla oli kaksitoista perustusta ja kaksitoista porttia, kolme kullakin sivulla ja enkeli jokaisella portilla. Huudahdimme kaikki yhdessä: ’Kaupunki, suuri kaupunki, laskeutuu, laskeutuu alas taivaasta Jumalan tyköä.’ Ja se laskeutui alas taivaasta ja asettui paikalle, jossa me seisoimme. Sitten aloimme katsella kaupungin ihanaa ympäristöä. Näin mitä kauneimpia rakennuksia, joilla oli hopean loiste ja joita kannatti neljä patsasta, joissa oli mitä ihanimman näköisiä helmiä. Niissä pyhät tulisivat asumaan. Joka talossa oli kultainen hylly. Näin monen pyhän astuvan huoneisiin, ottavan päästään kimaltelevat kruununsa ja laskevan ne hyllyille. Näin heidän sen jälkeen menevän talojen lähellä oleville vainioille työskentelemään, ei kuitenkaan työskentelemään meidän tavallamme, ei, ei! Kirkas valo loisti heidän päänsä ympärillä heidän lakkaamatta riemuitessaan ja uhratessaan ylistystä Jumalalle.

Näin erään toisen kedon täynnä kaikenlaisia kukkia, ja niitä poimiessani huudahdin: ’Nämä eivät koskaan kuihdu!’ Sitten näin kedon, jossa kasvoi pitkää ruohoa, mitä ihaninta nähdä. Se oli eloisan vihreää ja säteili kuin hopea ja kulta lainehtiessaan valtavana Jeesus-kuninkaan kunniaksi. Seuraava kenttä, jolle saavuimme, oli täynnänsä kaikenlaisia eläimiä – jalopeuroja, lampaita, leopardeja ja susia, joiden kaikkien kesken vallitsi mitä täydellisin sopu. Kuljimme niiden keskitse, ja ne seurasivat rauhallisina perässämme. Sitten tulimme metsään, ei sellaiseen synkkään metsään, joita on täällä maan päällä, ei, ei, vaan valoisaan ja kauttaaltaan viehkeään metsään. Puunoksat huojuivat edestakaisin, ja me huudahdimme: ’Me saamme asua turvallisina erämaassa ja nukkua metsissä!’ Samosimme metsän halki, sillä me olimme matkalla Siionin vuorelle.

Matkatessamme eteenpäin kohtasimme seurueen, joka myöskin katseli paikan ihanuutta. Huomasin heidän vaatteittensa punaiset reunukset. Heidän kruununsa olivat erinomaisen loistavat, ja heidän pukunsa olivat puhtaan valkoiset. Tervehdittyämme heitä kysyin Jeesukselta, keitä nämä olivat? Jeesus sanoi heidän olevan Hänen tähtensä tapettuja marttyyrejä. Heidän seurassaan oli lukematon joukko pieniä lapsia, joiden vaatteissa myös oli punaiset palteet. Siionin vuori oli aivan edessämme, ja vuorella oli upea temppeli, ja sen ympärillä oli seitsemän muuta vuorta, joilla kasvoi ruusuja ja liljoja. Näin pikku lasten kiipeilevän tahi, jos halusivat, käyttävän pieniä siipiään ja lentävän vuorten huipuille sekä poimivan iäti kuihtumattomia kukkia. Temppelin ympärillä kasvoi erilaisia puita tehden seudun viehättäväksi. Puksipuu, valkokuusi, mänty, öljypuu, myrtti, kranaattiomenapuu ja viikunapuu, joka taipui kypsien viikunainsa raskaan painon alla, antoivat seudulle mitä loisteliaimman värityksen. Aikoessamme käydä sisälle pyhään temppeliin, Jeesus koroitti hellän äänensä ja lausui: ’Ainoastaan 144,000 saavat astua tähän paikkaan’, ja me kajahutimme: ’Halleluja!’

Temppeliä kannatti seitsemän patsasta, jotka kaikki olivat läpikuultavaa kultaa ja kaunistetut mitä ihanimmilla helmillä. En voi kuvailla kaikkia ihmeellisyyksiä, joita siellä näin. Oi, jospa saattaisin puhua Kaanaan kieltä, niin silloin voisin kertoa teille vähäsen paremmin maailman suloudesta! Näin siellä kivisiä tauluja, joihin 144,000:n nimet olivat kultakirjaimin kaiverretut. Ihailtuamme temppelin kauneutta poistuimme sieltä, ja samalla Jeesus jätti meidät ja meni kaupunkiin. Pian kuulimme jälleen Hänen rakastetun äänensä lausuvan: ’Tule, minun kansani, sinä olet tullut suuresta ahdistuksesta, olet tehnyt minun tahtoni ja kärsinyt minun tähteni; tule ehtoolliselle, sillä minä tahdon vyöttäytyä ja palvella sinua.’ Huudahdimme: ’Halleluja! Kunnia!’ ja astuimme kaupunkiin. Näin siellä pöydän puhtaasta hopeasta. Vaikka se oli monen peninkulman pituinen, saatoimme kuitenkin nähdä sen päästä päähän. Minä näin elämänpuun hedelmiä, mannaa, manteleita, viikunoita, granaattiomenia, viinirypäleitä ja useita muita hedelmälajeja. Pyysin Jeesukselta saada maistaa noita hedelmiä. Hän sanoi: ’Ei nyt. Ne, jotka syövät tämän maan hedelmiä, eivät enää palaja maan päälle. Mutta pienen ajan kuluttua, jos pysyt uskollisena, saat syödä elämänpuun hedelmiä ja juoda elämän lähteen vettä.’ Ja vielä Hän sanoi: ’Sinun täytyy mennä takaisin maanpäälle ja kertoa toisille, mitä minä olen sinulle ilmoittanut.’ Eräs enkeli kantoi minut sitten hellävaroen tänne pimeään maailmaan. Toisinaan minusta tuntuu, etten voi viipyä täällä enää kauemmin, sillä kaikki maanpäällä näyttää niin synkältä. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi täällä, sillä olen saanut nähdä paremman maan. Oi, jospa minulla olisi kyyhkyn siivet, niin lentäisin pois ja olisin levossa!

Näyn päätyttyä kaikki näytti muuttuneelta. Synkeys peitti kaiken, mitä katselin. Oi, miten pimeä tämä maailma oli silmissäni! Itkin huomatessani olevani täällä ja tunsin koti-ikävää. Olin nähnyt paremman maailman, ja se teki tämän maailman mitättömäksi minulle. Kerroin näkyni pienelle Portlandissa olevalle ryhmällemme, joka täydellisesti uskoi sen olevan Jumalasta. Aika oli voiman aikaa. Iankaikkisuuden vakavuus lepäsi yllämme. Noin viikko tämän jälkeen Herra antoi minulle toisen näyn, jossa Hän osoitti minulle ne koetukset, jotka minun tulisi kestää, ja että minun tulisi mennä kertomaan muille, mitä Hän oli minulle ilmoittanut sekä että tulisin kohtaamaan suurta vastustusta ja tuntemaan henkistä tuskaa. Mutta enkeli sanoi: ’Jumalan armossa on sinulle kyllin; Hän ylläpitää sinua.’

Näyn ohimentyä olin suuressa ahdistuksessa. Terveyteni oli hyvin heikko, ja minä olin vain seitsemäntoistavuotias. Tiesin monen langenneen itsekorotuksen kautta, ja jos minä jollakin tavoin korottaisin itseni, jättäisi Jumala minut, ja minä varmasti hukkuisin. Kävin rukouksessa Herran eteen pyytäen Hänen siirtämään kuorman jollekin toiselle. Minusta tuntui, etten jaksaisi sitä kantaa. Makasin kasvoillani pitkän ajan, ja ainoa valo, minkä voin saada, oli: ’Julista muille, mitä sinulle olen ilmoittanut!’” EGW: "Hengellisiä kokemuksia", sivuilta 17-24.

Näin alkoi nuoren ja hennon Ellen G. Harmonin tehtävä Jumalan ja Jeesuksen sanansaattajana adventtiherätyksessä. Hän sai viimeisen näkynsä Jumalalta vuonna 1913 ja vuonna 1915 hän nukkui pois odottamaan rakkaan Jeesuksen paluuta häntä hakemaan taivaskotiin. Jumalan siunausta sinulle ja lähimmäisillesi, aamen.